Jet lag – tuo kummallinen ilmiö
Jet lag eli aikaeroväsymys vaikuttaa jokaiseen eri tavalla, mutta yleisesti ensimmäisinä matkapäivinä nukkuminen yöllä ja valvominen päivällä voi olla hankalaa. Toiset yrittää siirtää sisäistä kelloa jo etukäteen kohdeaikaa vastaavaksi ja toiset syö nukahtamislääkkeitä lentokoneeseen mentäessä.
Jostain muistan lukeneeni, että jet lag voi kestää yhtä monta päivää, kuin ylitettyjä aikavyöhykkeitä. Ylitimme tänne Japaniin lentäessämme 6 vyöhykettä, mutta ei jet lag meillä kuutta päivää kestänyt. Ensimmäisinä päivinä tapahtui välillä hauskojakin äkkinukahtamisia Kiotolaisessa bussissa jutellessa ja Ryokanin tatamilla kirjaa lukiessa. Jet lagi taisi olla lopulta ohi kolmessa päivässä.
Nyt kun jet lagista on päässyt eroon, niin matka alkaa olla loppusuoralla. Huomenna lähtee lento Suomeen, jossa nukkumaan pitäisi mennä 6 tuntia myöhemmin. Voi siis olla, että alkaa nukuttaa jo tuossa viiden-kuuden aikaan iltapäivällä, joka on täällä normaali nukkumaanmenoaika (11-12). Kai se on kärsittävä. Jos ei nukuta yöllä, niin voihan sitä vaikka järjestellä matkakuvia.
Junassa Okayaman kohdalla. Vielä vähän matkaa Hiroshimaan. R nukkuu.