Archive

Posts Tagged ‘geisha’

Fysioterapiaa ja karaokea Kiotossa

July 3rd, 2009

2.7.2009: Aamu alkoi hillittömällä selkäkivulla. Ylös ei päässyt, eikä makuuasentokaan helpottanut tilannetta. Lääkäriin en ajatellut lähteä, mutta jos jostain löytyisi hieroja niin hyvä. Ryokanin henkilökunnalta saatiin pari vinkkiä hieromalaitoksista. Monen mutkan ja erittäin avuliaiden ihmisten avulla päädyimme japanilaisen fysioterapeutin vastaanotolle. Terapeutti hieroi, paineli ja väänteli melkein koko ruhoa tunnin verran eestaas jonka jälkeen kipu vähän helpotti. Käsittelyn jälkeen olin jo kävelykunnossa ja jatkoimme kaupunkikierrosta.

Kävimme syömässä läheisellä ruokatorilla ja ostin sieltä myös japanilaisen kokkiveitsen. Aritsu-niminen kuuluisassa veitsikaupasta saa kaikenlaista teräviä vehkeitä niin nuudelin, kasvisten kuin kalankin pilkkomiseen. Nuudelia tulee sen verran harvoin pilkottua, että päätin ostaa yleisveitsen. Veitseen sai kaiverrutettua oman nimen japanilaisin kirjaimin. Uskaltaakohan niin hienoa veistä edes käyttää.

Illalla menimme vanhalle Gionin alueelle syömään. Gion on tunnettu geisha-ravintoloistaan, jossa maikot viihdyttävät asiakkaita. Kun asiakas lähtee koko ravintolan henkilökunta menee ulos asti kiittämään asiakasta käynnistä ja huutelevat vielä kohteliaisuuksia perään. Jännä tapa. Itse söimme hieman tavallisemmassa ravintolassa sitä sun tätä pieninä annoksina.

Myöhemmin illalla näimme hieman huvittavankin takaa-ajon, jossa poliisi jahtasi moottoripyörähurjastelijoita. Ensin meni moottoripyörä kakspäällä ja sitten tuli skootteripoika, joka mutkitteli poliisiauton edessä, jottei poliisit saisi moottoripyöräilijää kiinni. Illan päätteeksi vuokrasimme Jumbo Karaokesta huoneen ja hoilotimme siellä tunnin verran. Biisikatalogi oli puhelinluettelon paksuinen ja saatavilla oli myös esim. The Rasmuksen biisejä. Kyseisessä laitoksessa oli n. 50 karaokehuonetta, joten melko Jumbohan se oli. Huoneen vuokra oli 1360¥ ja hintaan sisältyi juomat. Bussiliikenne meillepäin loppui jo yhdentoista jälkeen, joten otimme taksin ryokanille. Sen pituinen se päivä.

Pikavinkki: päivän bussilippu Kiotossa maksaa 500¥ ja sen voi ostaa bussikuskilta. Lippu leimataan ensimmäisellä kerralla bussista lähtiessä ja sen jälkeisillä matkoilla sitä vain vilautetaan kuskille. Metroja emme Kiotossa käyttäneet, koska bussiverkosto on todella hyvä ja välimatkat kohtuullisia.