Tee.mu

Umeda Sky Building on 40-kerroksinen kahden tornin rakennus Osakassa, jonka yhdistää 36. kerroksesta alkaen lasinen käytävä. Korkeuksiin vie nopea lasinen hissi (kyllä, näköalalla).

Sinne paikalliset pariskunnat tulevat kuhertelemaan iltaisin. Ostettavissa on myös sydänlukkoja, joihin voi kaiverruttaa nimensä ja käydä sitten lukitsemassa niille osoitettuun aitaan.

Umeda Sky Building (tai Floating Garden, jolla sitä mainostetaan) löytyy Osaka (JR-junat) ja Umeda (metro) -asemien läheltä.

Matsumoton ihastuttavassa majapaikassamme Ryokan Seifuso:ssa oli mahdollisuus kokeilla kimonoa ja osallistua teeseremoniaan. Emäntä Taeko Tanako on opiskellut teeseremoniaa ja näyttää mielellään, miten kaikki tapahtuu.

Aluksi meidät puettiin kimonoon (naiset) ja yukataan (miehet). Kimonon pukemisesta ei yksin selviä, sillä kankaan on laskeuduttava prikulleen oikein ja vyön oltava kauniilla rusetilla selän takana.

Kimono on vähän kuin aamutakki (kuten yukatakin), mutta siinä on leveät “lepakkohihat” sekä kiristysaukot kainaloiden alla. Kimonon alle puetaan alushame ja kietaisupaita, joka kiristetään kangasvyöllä. Ei kannata pidättää hengitystä tässä vaiheessa, sillä vöitä tulee vielä 2 lisää ja olo voi tulla turhan tukalaksi, jos yrittää leikkiä hoikkaa. Tosiasiahan on, että kimonossa varmasti kaikki näyttävät prinsessoilta.

Kun kimono on puettu päälle ja kiristetty yhdellä vyöllä, se asetellaan niin, että lopputulos muistuttaa oikeastaan paitaa ja hametta. Osien asettelu tuntuu olevan tarkkaa puuhaa ja kainalon kiristysaukot ovat kätevät, kun kangasta pitää vetää eri suuntiin oikean muodon saavuttamiseksi.

Kaiken kruunaa leveä vyö, obi, jonka pukemisessa on omat niksinsä: obi heitetään ensin ristiin toisen olkapään yli – näin saadaan kummastakin puolesta oikeanpituiset. Obi sidotaan kiinni takaa esimerkiksi suureksi rusetiksi. Sitomistyylejä on monia.

Seifuso-ryokanissa järjestetään myös teeseremonioita vieraiden niin halutessa. Omistaja Taeko on viidennen tason teemestari ja hän on siis virallinen teeseremonioiden pitäjä.

Seremoniassa astiat on tatamilla tarkalleen määrätyissä paikoissa ja liikkeet suoritetaan ohjesäännön mukaan. Juoman valmistaja ei itse juo teetä, vaan tarjoilee sitä muille.

Juoma-astia puhdistetaan, sitten siihen lisätään jauhemaista vihreää teetä. Seos vispataan partasudin näköisellä vehkeellä pinnalta vaahtoavaksi. Juoma tarjoillaan määrätyillä sanoilla höystettynä kohdehenkilölle, joka kiittää.

Kohdehenkilö pitää kuppia vasemmalla kädellä, kääntää sitä pari kertaa oiken käden peukalo-etusormi -otteelle myötäpäivään ja hörppää teen 3-4 hörpyllä, joista viimeinen ryystäen. Sen jälkeen hän pyyhkii peukalo-etusormi -otteella juomakohdan puhtaaksi ja pyyhii sormet paperiin. Kuppia käännetään tämän jälkeen vastapäivään yhtä paljon kuin alussa, kiitetään teestä ja laitetaan kuppi pöydälle.

Markus Kajon Japania käsittelevää tv-sarjaa mukaillen: “mahdottoman hidas tapa juoda teetä.” Hieno kokemus kuitenkin.

Jos matkaat Japanin Alpeille päin, suosittelemme lämpimästi Seifu-so-ryokania Matsumotossa.

Osakan Dotomborilla on monimetrisiä valomainoksia, liikkuvaa kuvaa ja vilkettä ja välkettä useiden korttelien verran. Ruokakojujen ja pikkukauppojen myyjien “hirashaimasee” (kuinka voin palvella teitä) -huudot ja pelihalleista kuuluvat kilinä ja jytke värittävät maisemaa tällä kaupungin suosituimmalla illanviettoalueella.

Shinsai-bashin alueen katetuilla kauppakujilla Luis Vuitton ja 3 kolikon kaupat ovat sulassa sovussa keskenään. Kun kaupat sulkevat ovensa kahdeksan – puoli yhdeksän aikaan, jatkuu shoppailu kojuilla. Ja kojuja riittää kilometrien verran. Kun tulet kadunkulmaan luullen, että tämä viimein loppui, näet saman hulinan jatkuvan katsoitpa mihin tahansa neljästä eri suunnasta . Shop ’til you drop indeed.

Jos nämä kujat eivät täytä tarpeitasi, löytyy viereisen Namba Nankai -aseman lähettyviltä suuria tavarataloja ja pari kauppakeskusta.

Kävele Namba Nankai -aseman toiselle puolelle löytääksesi Den Den Townin parin korttelin mittaisen elektroniikkakeskittymän. Mitä ikinä kännykkäsi, iPodisi, kamerasi tai tietokoneesi keksii tarvita, täältä sen löydät… Esimerkiksi nappikuulokkeita oli eräässä kaupassa noin 200 erilaista – jokaisesta tietysti monta eri värivaihtoehtoa. Vempain tulee tietysti koristella omannäköiseksi, ja tätä takoitusta varten saatavilla on kymmeniä koruja ja tarrasettejä.

Kameroille on Den Den Townin kaupoissa varattu yleensä oma kerroksensa. On optiikkaa, runkoja, jalustoja ja pokkareita, sekä uusia että käytettyjä. Monet kaupat myyvät tuotteet taxfreena (vero on 5%) jos ostosten summa ylittää 10 000¥ (nyt n. 77e).

Korttien ja lahjojen väkertelystä innostuneet löytävät myös täältä oman taivaansa. Sadat korttipohjat, tarrat, lahjanarut ja -pussit takaavat omannäköiset tekeleet. Kannattaa vilkaista esimerkiksi Loftin tai tavaratalojen paperiosastot.

Kävimme muutamissa soitinliikkeissä tutkailemassa keyboardien ja sähköpianojen hintoja. Melko edullisiahan soittimet ovat, mutta ison kokonsa vuoksi en lähtisi sellaisia roudaamaan.

Ainakin Yamahalla on omia useampikerroksisia soitinliikkeitä. Koska japanilaisten kodit ovat yleensä kerrostaloissa, ei niissä voi isoa konserttia pitää. Tätä varten ainakin Yamaha myy myös äänieristettyjä soittohuoneita, joiden sisällä voi huoletta vetää sähkökitaralla paranoidia naapurin sitä paljoa kuulematta. Soittohuoneita on puhelinkopin kokoisesta kahden miehen flyygelikoppeihin asti.

Musiikin tekeminen ja miksaaminen on Japanissa kova juttu. Soitinkaupoissa saattaa olla jopa oma kerros DJ-kamoille. Kaupoissa setit ja soittimet on soittokunnossa, joten saundeja pääsee myös testailemaan ennen ostopäätöstä.

Valikoima on näissäkin kaupoissa laaja ja kaupat isoja. Sähkökitaroita oli yhdessäkin kaupassa satoja erilaisia. Mitään en kuitenkaan ostanut.

Muistiksi: Yamaha P-85 sähköpianon hinta 47 000¥ (n. 361e) verottomana.

Edit 9.7.2009: Thomannin sivuilla näyttäisi saman laitteen hinta olevan 629e, joten edukkaampi tuo oli Japanissa.

Jet lag eli aikaeroväsymys vaikuttaa jokaiseen eri tavalla, mutta yleisesti ensimmäisinä matkapäivinä nukkuminen yöllä ja valvominen päivällä voi olla hankalaa. Toiset yrittää siirtää sisäistä kelloa jo etukäteen kohdeaikaa vastaavaksi ja toiset syö nukahtamislääkkeitä lentokoneeseen mentäessä.

Jostain muistan lukeneeni, että jet lag voi kestää yhtä monta päivää, kuin ylitettyjä aikavyöhykkeitä. Ylitimme tänne Japaniin lentäessämme 6 vyöhykettä, mutta ei jet lag meillä kuutta päivää kestänyt. Ensimmäisinä päivinä tapahtui välillä hauskojakin äkkinukahtamisia Kiotolaisessa bussissa jutellessa ja Ryokanin tatamilla kirjaa lukiessa. Jet lagi taisi olla lopulta ohi kolmessa päivässä.

Nyt kun jet lagista on päässyt eroon, niin matka alkaa olla loppusuoralla. Huomenna lähtee lento Suomeen, jossa nukkumaan pitäisi mennä 6 tuntia myöhemmin. Voi siis olla, että alkaa nukuttaa jo tuossa viiden-kuuden aikaan iltapäivällä, joka on täällä normaali nukkumaanmenoaika (11-12). Kai se on kärsittävä. Jos ei nukuta yöllä, niin voihan sitä vaikka järjestellä matkakuvia.

Junassa Okayaman kohdalla. Vielä vähän matkaa Hiroshimaan. R nukkuu.

Matsumoto on pienehkö, n. 250 000 asukkaan kaupunki Japanin Alpeilla. Kaupunki on syntynyt Matsumoton linnan ympärille, ja itse kaupunkia ympäröivät vuoret – minne ikinä katsotkaan, näkyy talojen takaa “pörröisiä” vihreitä vuoria. Erityisen hienoja ne ovat iltahämärässä, kun yhdelle puolelle katsottuna vuoria valaisee punainen auringonlasku, toiselle puolelle katsottuna huippujen yllä möllöttää kuu.

Matsumoto on suosittu tukikohta Japanin Alppien (Chubu-Sangaku National Park) tutkimiseen. Esim. Kamikochille pääsee n. 1,5 tunnissa (bussi tai juna + bussi) ja yöpyminen on halvempaa kuin Kamikochilla. Kaupungista pääsee julkisilla myös moniin muihin vuoristokyliin ja kaupunkeihin.

Matsumoton pikkuruisilla kaduilla on näppärintä kulkea pyörillä. Aluksi polkeminen autojen seassa vähän hirvitti, mutta autot ajavat hiljaa ja autoilijat ovat tottuneita pujottelemaan pyöräilijöiden ohi. Liikenne Japanissa on vasemmanpuoleinen (eriyisen tärkeää muistaa pikkukujien risteyksissä, joissa talon takaa saattaa aina tulla auto tai toinen pyörä), myös polkupyörille, mutta käytännössä pyörillä suhataan sieltä, mistä on kätevintä tai mistä huvittaa. Pyöräilykypärän näimme vain kolmella ihmisellä (ja näistä kahdella jääkiekkokypäränlaisena).

Matsumotoa halkoo mutkainen joki, jota värittävät lukuisat pikkuruiset sillat. Parissa paikassa joessa virtaa vesi koko leveydeltä, mutta suurin osa jokea on täynnä tuuheita puskia ja kasveja, joiden seassa virtaa vain pieni purontapainen. Samanlainen ilmiö oli myös Kioton Kamo-gawa ja Takano-gawa -joissa.

Matsumotossa on linnan ja onsen-resortin lisäksi pari viihtyisää pikkukujaa vanhoine kauppamökkeineen (Nakamachi), pari isoa tavarataloa, museoita ja mm. Sake brewery. Yohashira Jinja -shintotemppeli oli kaunis ja lämminhenkinen. (Lonely planet tosin ei noteeraa sitä ollenkaan, ehkäpä se ei Kioton reilun 200 temppelin jälkeen ollut enää mainitsemisenarvoinen.) Bonuksena eräs matsumotolainen mies opasti meitä siitä, miten temppelissä rukoillaan – täysin oma-aloitteisesti! Ystävällistä porukkaa.

Japanilaiset piipahtavat temppelissä työmatkalla, kotimatkalla tai vaikkapa ostosten lomassa. Esimerkiksi Kiotossa oli usempiakin kaupunkialttareita kauppojen välissä. Kätevää ja arkista. Matsumotossakin temppeli on kaupungin keskustassa, torikujan vieressä. Temppelin pihaa halkoo pyörätie!

Shinto-temppeliin kuljetaan portin (torii) läpi. Toisinaan toriin alla on heinistä ja risuista tehty ympyrä, jonka läpi kuljetaan 3 kertaa niin, että reitistä tulee kahdeksikko. Todella hartaat kävijät huuhtovat myös kätensä portin vieressä olevassa altaassa. Alttarilla heitetään ensin 5 tai 10 yenin kolikko, sen jälkeen kilistetään kelloa alttarin edessä roikkuvalla isolla narulla, kumarretaan, taputetaan kahdesti ja kumarretaan uudestaan. Homma hoidettu. Myös muita rituaaleja voi toki tehdä – moni ripustaa papereille tai puupaloille kirjoitettuja rukouksia temppelin puihin yms.

Valitsimme alppikohteeksemme Hakuban, koska sinne pääsi Matsumotosta suoraan junalla. Esim. Kamikochille olisi pitänyt matkata yksityisellä junalla (Japan Rail Pass ei käy) ja vielä tunnin verran bussilla, joten retkeen olisi kulunut sekä aikaa että rahaa.

Hakuba oli yksi Naganon olympialaisten 1998 kilpailupaikoista, ainakin miesten syöksylasku ja mäkihyppelyt pidettiin siellä.

Junamatka Hakubaan kulki metsäisten vuorien ja riisipeltojen halki. Matkan varrella oli myös 2 suurta järveä, joilla näkyi kalastajia veneineen. Vuorilta juokseva kirkas jokikin iahdutti junan ikkunasta nähtynä.

Kävelimme Hakuban asemalta noin parin kilometrin matkan Karamatsu-vuoren (2 430 m) gondolihissin lähtöpaikalle (Happo-one station). Myös taksilla (n. 1 200 y), bussilla ja vuokrapyörällä pääsisi.

Edestakainen hissimatka vuorelle maksaa 2 600 yeniä. Matka taitetaan kolmella eri välineellä: ensin gondolihissillä 1400 metriin, sitten tuolihissillä ensin 1680 metriin, sitten 1820 metriin. Ne, joilla on aikaa, hyvä kunto ja hyvät varusteet voivat säästää kävelemällä osan matkasta. Me menimme hisseillä

Ylimmältä asemalta on noin 80 minuutin matka Happo-ike-lammelle (2 080 m). Lammelta voi jatkaa vielä 2,4 km:iin, mutta se vaatii jo kiipeilyvarusteita. Muuten vaellus ylös sujuu melko helposti kivistä ja paikoitellen puusta tehdyllä polulla. Valittavissa on myös suorempi ja kivisempi reitti. Jotain alemman kivitetyn polun haastavuudesta kertoo se, että valtaosa kanssavaeltelijoista oli jo iäkkäämpiä – ehkäpä eläkeläisiä.

Ilma oli hieman pilvinen, joten mielettömän pitkälle ei nähnyt. Välillä aurinko kuitenkin paljasteli lisää vuoria. Maisemat olivat kauniita, vuori oli täynnä vihreitä puita sekä erilaisia kukkasia. Kuulimme myös paljon lintujen ääniä sekä parinkin lätäkön kohdalla ilmeisesti sammakoiden kurnutusta. 1 900 metrissä oli vielä heinäkuun alussa muutamia lumialueita, joiden alla virtasi vesi. Yhdessä kohdassa lunta oli vielä polullakin.

Vuoreilun jälkeen Hakubassa voisi nauttia onseneissa. Meidän piti ehtiä junaan, joten onsen jäi seuraavalle kerralle. Muuten Hakuba muistuttaa perinteistä alppikylää: hotelleja, ravintoloita, matkamuistomyymälöitä ja pari urheilukauppaa. Vaikka paikka ei olekaan kovin japanilainen, voisi täällä hyvin viettää pari päivää retkeillen ja kylpien.

Paluumatka paikallisjunassa (one-man-train) oli mukava. Ilta-aurinko paljasti entistä enemmän vuoria radan ympäriltä.

Kun Kiotossa menin ensimmäiseen juomakauppaan niin ensimmäisenä silmään skottilaisen Brewdog-panimon Punk IPA-olut. Samassa hyllyssä oli myös muita tuontioluita: Guinnessin kahta olutta, Heinekenin Japanissa tehtyä lageria, kolmea laatua Chimayta, Solia ja Hoegaardenia. Jokaista oli kaupassa vain pari pulloa, joten ehkä tuontioluiden suosio on vasta kasvamassa.

Olut on Japanin suosituin alkoholijuoma. Olut tuli Japaniin hollantilaisen mukana. Ensimmäinen testipano sanotaan tehdyn vuonna 1853, jolloin japanilainen, hollantilaisen lääketieteen tohtori, Koumin Kawamoto teki testierän hollantilaisen reseptin mukaan. Ensimmäisen kaupallisen panimon perustivat amerikkalaiset vuonna 1870 Yokohamaan. Asahin , Kirinin, Suntoryn ja Sapporon panimot valmistavat nykyään pääosan kaikista japanilaisten juomista oluista ja virvoitusjuomista. Japanissa myydään myös paljon olutta jäljitteleviä, milloin mistäkin käytettyjä käytettyjä, alkoholijuomia.

Oikea olut on pääosin vaaleaa lageria, joka suomalaista kollegaansa kevyempää ja sen valmistuksessa on yleisesti käytetty myös riisiä ja jopa maissia. Panimojättien valikoimissa on myös brittityylistä alea, tsekkiläistyyppistä tummaa lageria ja saksalaistyyppistä pilsiä, mutta nuo eivät suurta suosiota ole saavuttaneet, eivätkä mielestäni edes esikuviaan paljoa muistuta. Pienpanimoitakin toki on, mutta niiden oluet eivät juuri omaa aluetta laajemmalle leviä.

Suurimpien panimoiden lagerit eivät juuri eroa toisistaan maussa eivätkä hinnassa, joten markkinat taitavat jakautua niiden kesken melko tasaisesti. Koska olutta ei markkinoida hinnalla, sitä markkinoidaan erikoisilla tölkeillä, kausioluilla ja hienoilla pakkauksilla. Nämä oluenkaltaiset juomat jakautuvat kahteen ryhmään.Happoushun (suom. vaahtoava alkoholijuoma) mallaspitoisuus on alle 67%. Japanin laki kieltää kutsumasta tuollaista juomaa olueksi. Happoushua alettiin valmistaa edullisemman oluenkaltaisen juoman toivossa. Koska Happoushua ei saatu kutsua olueksi siitä ei myöskään tarvinut maksaa oluetveroa, jolloin hinta oli alhaisempi. Japanin viranomaiset huomasivat tuon verotuksen porsaanreiän ja nostivat happoushun veroa jolloin hintaero olueeseen kutistui ja osa juoman ostajista palasi takaisin oluen nautiskelijoihin. Hyvä niin. Myös jotkut länsimaiset marja- ja hedelmäoluet lasketaan happoushuihin niiden vähäisen mallaspitoisuuden vuoksi.

Seuraavaksi oluen ja happoshoun veroja yritettiin kiertää valmistamalla alkoholijuomia soijasta tai pavuista. Noita juomia kutsutaan harhaanjohtavasti dai-san no biru = kolmannen kategorian oluiksi. Tölkit on kaikissa em. juomissa hyvin samantyyppisiä, joten olutta kaupasta ostaessa saa olla hyvin tarkka, että saa olutta eikä mitään sinnepäin.

Lentokoneessakin tarjottiin japanin suosituinta olutta Asahin Super Dryta. Olut oli valmistettu lisenssillä Englannin Asahille tsekeissä. Eurooppalaisia oluita valmistetaan lisenssillä Japanissa ja päinvastoin. Helsinkiläisten sushipaikkojen Kirinit ja Asahitkin taitavat olla japanilaisten oluiden eurooppalaisserkkuja.

Riisiä, savustettua makrillia ja joku muikunnäköinen pikkukala, salaattia, marinoituja vihanneksia, kananmuna ja nattoa (mädätettyjä papuja). Siinä japanilainen aamiainen, jolla pärjää kyllä pitkälle. Monet maut oli aika happamia, mutta kai niihinkin tottuisi ajan mitttaa.

Otimme taas pyörät allemme ja suuntasimme kohti kaupunkia. Tutustuimme pari tuntia Matsumoton linnaan. Linna on Japanin vanhin puinen linna, joka on rakennettu 1595 ja on yksi kansallisaarteista. Sen kuudessa kerroksessa sotaherrat pohtivat strategioitaan ja samurait juoksivat ikkunalta toiselle puolustaessaan linnaa jousin ja tussarein. Käymisen arvoinen paikka, mutta ei sovi huonojalkaisille, koska portaita oli paljon ja askelmien väli oli jopa 50cm.

Edellisenä iltana näimme linnan katolla haikaran ja linnan vallihaudassa paljon isoja monneja, jotka suu auki kärkkyivät ruokaa ihmisiltä. Illalla meidän oli tarkoitus mennä suosittuun Asama onsen-resortiin kylpemään, mutta rankkasade yllätti meidät. Vaatteet märkinä palasimme majapaikkaamme, joten onsen jäi käymättä. Asama on alue Matsumotossa, jossa on useita onseneita ja rotemburoita (ulkoilma-altaita).

Jätimme aamulla Kioton vauhdilla taaksemme. Vaihdoimme Suomesta ostamamme Japan Rail Pass voucherimme oikeisiin lippuihin ja varasimme paikat junaan. Noin 300km/h kiitävä Shinkansen-juna vei meidät Nagoyaan, jossa pidimme lounastauon. Tauon jälkeen hyppäsimme Japanin alpeille Matsumotoon vievään junaan. Tuo juna oli hieman verkkaisempi, mutta eipä meillä mihinkään kiire ollut.

Parin tunnin matkalla näimme niin kaupunkia, maaseutua kuin vuoristokyliä. Japanissa on tapana venyttää sanojen loppua, mutta kun saavuimme perille, junassa kuulutettiin “Matsumotoooooooo”, joka oli jo aika huippua. Majapaikkamme Ryokan Seifuso tarjosi mahdollisuuden Matsumoton asemalta noutamiseen, joten soitin omistajalle ja pyysin hakemaan meidät. 15 min päästä omistaja kurvasi aseman pihaan sporttisella pakulla ja vei meidät majataloonsa. Majatalossa omistaja piti meille noin puolen tunnin esitelmän talon palveluista ja Matsumoton nähtävyyksistä. Mukavaa .

Illalla lainasimme talon polkupyöriä ja laskimme pari kilometriä alamäkeen Matsumoton keskustaa ihmettelemään. Ennen nukkumaanmenoa kävimme vielä ryokanin onsenissa eli japanilaisessa kylvyssä. Sit nukutti.