Tee.mu

Matsumoto on pienehkö, n. 250 000 asukkaan kaupunki Japanin Alpeilla. Kaupunki on syntynyt Matsumoton linnan ympärille, ja itse kaupunkia ympäröivät vuoret – minne ikinä katsotkaan, näkyy talojen takaa “pörröisiä” vihreitä vuoria. Erityisen hienoja ne ovat iltahämärässä, kun yhdelle puolelle katsottuna vuoria valaisee punainen auringonlasku, toiselle puolelle katsottuna huippujen yllä möllöttää kuu.

Matsumoto on suosittu tukikohta Japanin Alppien (Chubu-Sangaku National Park) tutkimiseen. Esim. Kamikochille pääsee n. 1,5 tunnissa (bussi tai juna + bussi) ja yöpyminen on halvempaa kuin Kamikochilla. Kaupungista pääsee julkisilla myös moniin muihin vuoristokyliin ja kaupunkeihin.

Matsumoton pikkuruisilla kaduilla on näppärintä kulkea pyörillä. Aluksi polkeminen autojen seassa vähän hirvitti, mutta autot ajavat hiljaa ja autoilijat ovat tottuneita pujottelemaan pyöräilijöiden ohi. Liikenne Japanissa on vasemmanpuoleinen (eriyisen tärkeää muistaa pikkukujien risteyksissä, joissa talon takaa saattaa aina tulla auto tai toinen pyörä), myös polkupyörille, mutta käytännössä pyörillä suhataan sieltä, mistä on kätevintä tai mistä huvittaa. Pyöräilykypärän näimme vain kolmella ihmisellä (ja näistä kahdella jääkiekkokypäränlaisena).

Matsumotoa halkoo mutkainen joki, jota värittävät lukuisat pikkuruiset sillat. Parissa paikassa joessa virtaa vesi koko leveydeltä, mutta suurin osa jokea on täynnä tuuheita puskia ja kasveja, joiden seassa virtaa vain pieni purontapainen. Samanlainen ilmiö oli myös Kioton Kamo-gawa ja Takano-gawa -joissa.

Matsumotossa on linnan ja onsen-resortin lisäksi pari viihtyisää pikkukujaa vanhoine kauppamökkeineen (Nakamachi), pari isoa tavarataloa, museoita ja mm. Sake brewery. Yohashira Jinja -shintotemppeli oli kaunis ja lämminhenkinen. (Lonely planet tosin ei noteeraa sitä ollenkaan, ehkäpä se ei Kioton reilun 200 temppelin jälkeen ollut enää mainitsemisenarvoinen.) Bonuksena eräs matsumotolainen mies opasti meitä siitä, miten temppelissä rukoillaan – täysin oma-aloitteisesti! Ystävällistä porukkaa.

Japanilaiset piipahtavat temppelissä työmatkalla, kotimatkalla tai vaikkapa ostosten lomassa. Esimerkiksi Kiotossa oli usempiakin kaupunkialttareita kauppojen välissä. Kätevää ja arkista. Matsumotossakin temppeli on kaupungin keskustassa, torikujan vieressä. Temppelin pihaa halkoo pyörätie!

Shinto-temppeliin kuljetaan portin (torii) läpi. Toisinaan toriin alla on heinistä ja risuista tehty ympyrä, jonka läpi kuljetaan 3 kertaa niin, että reitistä tulee kahdeksikko. Todella hartaat kävijät huuhtovat myös kätensä portin vieressä olevassa altaassa. Alttarilla heitetään ensin 5 tai 10 yenin kolikko, sen jälkeen kilistetään kelloa alttarin edessä roikkuvalla isolla narulla, kumarretaan, taputetaan kahdesti ja kumarretaan uudestaan. Homma hoidettu. Myös muita rituaaleja voi toki tehdä – moni ripustaa papereille tai puupaloille kirjoitettuja rukouksia temppelin puihin yms.

Valitsimme alppikohteeksemme Hakuban, koska sinne pääsi Matsumotosta suoraan junalla. Esim. Kamikochille olisi pitänyt matkata yksityisellä junalla (Japan Rail Pass ei käy) ja vielä tunnin verran bussilla, joten retkeen olisi kulunut sekä aikaa että rahaa.

Hakuba oli yksi Naganon olympialaisten 1998 kilpailupaikoista, ainakin miesten syöksylasku ja mäkihyppelyt pidettiin siellä.

Junamatka Hakubaan kulki metsäisten vuorien ja riisipeltojen halki. Matkan varrella oli myös 2 suurta järveä, joilla näkyi kalastajia veneineen. Vuorilta juokseva kirkas jokikin iahdutti junan ikkunasta nähtynä.

Kävelimme Hakuban asemalta noin parin kilometrin matkan Karamatsu-vuoren (2 430 m) gondolihissin lähtöpaikalle (Happo-one station). Myös taksilla (n. 1 200 y), bussilla ja vuokrapyörällä pääsisi.

Edestakainen hissimatka vuorelle maksaa 2 600 yeniä. Matka taitetaan kolmella eri välineellä: ensin gondolihissillä 1400 metriin, sitten tuolihissillä ensin 1680 metriin, sitten 1820 metriin. Ne, joilla on aikaa, hyvä kunto ja hyvät varusteet voivat säästää kävelemällä osan matkasta. Me menimme hisseillä

Ylimmältä asemalta on noin 80 minuutin matka Happo-ike-lammelle (2 080 m). Lammelta voi jatkaa vielä 2,4 km:iin, mutta se vaatii jo kiipeilyvarusteita. Muuten vaellus ylös sujuu melko helposti kivistä ja paikoitellen puusta tehdyllä polulla. Valittavissa on myös suorempi ja kivisempi reitti. Jotain alemman kivitetyn polun haastavuudesta kertoo se, että valtaosa kanssavaeltelijoista oli jo iäkkäämpiä – ehkäpä eläkeläisiä.

Ilma oli hieman pilvinen, joten mielettömän pitkälle ei nähnyt. Välillä aurinko kuitenkin paljasteli lisää vuoria. Maisemat olivat kauniita, vuori oli täynnä vihreitä puita sekä erilaisia kukkasia. Kuulimme myös paljon lintujen ääniä sekä parinkin lätäkön kohdalla ilmeisesti sammakoiden kurnutusta. 1 900 metrissä oli vielä heinäkuun alussa muutamia lumialueita, joiden alla virtasi vesi. Yhdessä kohdassa lunta oli vielä polullakin.

Vuoreilun jälkeen Hakubassa voisi nauttia onseneissa. Meidän piti ehtiä junaan, joten onsen jäi seuraavalle kerralle. Muuten Hakuba muistuttaa perinteistä alppikylää: hotelleja, ravintoloita, matkamuistomyymälöitä ja pari urheilukauppaa. Vaikka paikka ei olekaan kovin japanilainen, voisi täällä hyvin viettää pari päivää retkeillen ja kylpien.

Paluumatka paikallisjunassa (one-man-train) oli mukava. Ilta-aurinko paljasti entistä enemmän vuoria radan ympäriltä.